Nesteen Naantalin öljynjalostamo muuttui muistoksi Lotuksen kokeneissa käsissä
06.10.2023 – Uutinen
”Käytöstä poistetun öljynjalostamon purku oli jopa globaalissa mittakaavassa harvinainen hanke, mikä teki työstä haastavan. Meillä oli Lotuksen kanssa alusta lähtien selkeä yhteinen päämäärä, ja Lotus suoriutui mielestämme tehtävistään äärimmäisen hyvin”, Nesteen Naantalin jalostamon ennallistamishanketta vetävä Joonas Moilanen toteaa tyytyväisenä.
Nesteen Naantalin öljynjalostamo oli valmistuessaan vuonna 1957 lajissaan Suomen ensimmäinen. Jalostamon pitkä elinkaari tuli tiensä päähän keväällä 2021, mistä starttasi laajamittainen ja haasteellinen jalostamoalueen ennallistamishanke. Neste jatkaa Naantalissa terminaalitoimintaa.
– Yhteinen tavoitteemme oli purkaa käytöstä poistettu öljynjalostamo turvallisesti ilman henkilö- tai ympäristövahinkoja. Purkamisen jälkeen alue, jolla jalostamotoiminta on sijainnut, halutaan saattaa sellaiseen tilaan, ettei siitä aiheudu ympäristölle tai ihmisille vaaraa, Nesteen Joonas Moilanen kuvailee projektin taustoja.
Lotus päätoteuttajaksi – koska ainutlaatuinen kokemus
Kaikkein suurin työsarka Naantalissa oli jalostamon maanpäällisten rakenteiden purkaminen, jonka suunnittelu käynnistyi Nesteellä vuoden 2021 lopussa. Sitä seurasivat urakkaneuvottelut eri purkutoimittajien kanssa keväällä 2022, ja lopulta sopimus solmittiin Lotus Demolitionin kanssa.
– Valitsimme Lotuksen purkuprojektin pääurakoitsijaksi, koska tiesimme heidän toteuttaneen useampia vaativia teollisuuspurkamisen hankkeita. Lotuksen tarjouskokonaisuus erottui hyvin edukseen. Toteutussuunnitelma oli mielestämme uskottava niin resurssien kuin muiden osa-alueiden saralla, Moilanen kertoo.
Myös Lotuksen ainutlaatuinen projektinseurantajärjestelmä, LotusExtra, herätti purkutyön tilaajassa kiinnostusta jo ennen varsinaisen työmaan aloitusta.
– Saimme jo tuolloin hyvän käsityksen siitä, minkälaisia käytännön hyötyjä voisimme LotusExtrasta saada. Nykypäivän sähköpostitulviin verrattuna kuulosti houkuttelevalta, että kaikki tieto olisi käsillä yhdessä ja samassa paikassa, Moilanen muistelee.
Purkutöihin mars – mutta turvallisuus ensin!
Purkuprojektin varsinainen toteutus alkoi Lotuksen haitta-ainepurkutiimin toimesta syyskuun 2022 alussa. Raskaansarjan purkukoneet ja niiden kuskit päästettiin jalostamon kimppuun noin muutama viikko tämän jälkeen. Ja kun asialla olivat alan ykköstekijät, alkoi purkutyömaalla toden teolla tapahtua.
Turvallisuus tuli silti ensin.
– Oli äärimmäisen hienoa huomata, miten kaikesta tekemisestä huokui vahva ammattitaito ja samalla jopa nöyrä asenne turvallisuusasioita kohtaan. Työ- ja ympäristöturvallisuus olivat koko hankkeen prioriteettilistan kärkipäässä niin meillä kuin Lotuksella, Moilanen kuvailee.
Viikkojen ja kuukausien kuluessa erilaiset jalostamoyksiköt, putkistot, piiput, reaktorit sekä muut rakenteet ja laitteet purettiin tontilta pois yksitellen, päämäärätietoisesti ja huolellisesti. Koska kyseessä oli erittäin herkästi syttyvien aineiden tuotantolaitos, joskin käytöstä poistettu sellainen, oli purkutyössä pysyttävä jatkuvasti varpaillaan.
– Mitään ei tehty hötkyillen. Me nesteläiset ja Lotuksen asiantuntijat tuimme toisiamme. Mahdollisia riskejä kartoitettiin laajalla kokoonpanolla, ja kaikki työvaiheet suunniteltiin viimeisen päälle. Esimerkiksi korkeiden piippujen osapurkusuunnitelmista huomasi hyvin, ettei Lotus ollut ensimmäistä kertaa vastaavien hommien kimpussa.
– Kaiken kaikkiaan Lotuksen kokemus ja osaaminen näkyi mielestäni erityisesti siinä, että käytännön purkutekeminen oli puheiden mukaista. Saamamme palvelu oli kautta linjan laadukasta, Moilanen toteaa.
Ainutlaatuisessa projektissa kokenutkin oppi uutta
Naantalin jalostamon purkutyömaan vastaavana mestarina ja Lotuksen tiimin nokkamiehenä toimi Petri Saikkonen, joka on tehnyt purkamista jo lähes 20 vuoden ajan. Hänelle on karttunut isolla mitalla kokemusta myös vaativimmista kohteista, kuten kemianteollisuuden laitoksista.
Saikkonen kertoo Nesteen öljynjalostamon purun olleen haastavuudeltaan korkeinta luokkaa. Tekemisen volyymiä kuvaa puolestaan esimerkiksi se, että työn touhussa oli enimmillään 16 purkukonetta yhtä aikaa.
– Vaikka alue itsessään ei ollut mikään hexhtaarihirmu, oli jalostamo erityisesti rakenteellisesti kova pala purtavaksi. Korkeat putkistot eivät olleet yhdestä elementistä muodostuvia peruspiippuja, vaan ne muodostivat mutkikkaita sokkeloita eri suuntiin. Lisäksi purkualueen läheisyydessä oli terminaalitoimintaan liittyviä käytössä olevia putkilinjoja ja laitteita, Saikkonen kuvailee.
Lotuksen tiimi sai siis käyttää jalostamon purkamisen suunnittelussa ja toteutuksessa kaiken osaamisensa – ja se on paljon se.
– Pakko myöntää, että alussa meikäläistäkin hiukan hermostutti, mutta hyvin se lähti sujumaan. Erityiskiitos nesteläisille hyvästä yhteistyöstä!
Saikkonen kertoo Lotuksen purkuasiantuntijoiden oppineen Naantalissa myös paljon uutta.
– Olemme nyt entistäkin vahvempia ja valmiimpia tuleviin koitoksiin, hän sanoo.
Eräs purkuhankkeen kohokohdista koettiin toukokuussa 2023, kun Lotus kaivoi jalostamon TCC-krakkaustornin kivijalasta uudelleen päivänvaloon – ja runsaslukuisen mediajoukon pällisteltäväksi – aikakapselin vuodelta 1957.
Kun mittava projekti lopulta syyskuussa 2023 saatiin maaliin, voitiin purkutyön kokonaiskestoksi kellottaa noin reilun vuoden päivät.
LotusExtra-projektiseuranta tiiviin yhteistyön tukena
Naantalin käytöstä poistetun öljynjalostamon purkaminen oli siis kaikkinensa menestys, joka saavutettiin hyvällä yhteispelillä Nesteen ja Lotuksen kesken. Joonas Moilanen sanoo, että luottamus urakoitsijakumppanin osaamiseen säilyi pitkän projektin alusta loppuun asti.
– Meillä oli sama päämäärä ja vahva yhdessä tekemisen meininki. Kokonaisuus eteni vaihe vaiheelta, kuten olimme suunnitelleet. Myös tieto kulki kiitettävän tehokkaasti.
Keskeinen osatekijä sujuvan yhteistyön kannalta olikin Lotuksen ainutlaatuinen, reaaliaikainen projektiseurantapalvelu LotusExtra.
– LotusExtraa aktiivisesti käyttäneenä voin sanoa, että Lotus on todellakin tuonut projektiseurannan 2020-luvulle. Meillä oli jatkuvasti pääsy kaikkeen siihen tietoaineistoon, jota matkan varrella kertyi. Esimerkiksi työmaapäiväkirjojen kuittaukset sekä maksuerien ja lisätöiden hyväksymiset olivat kätevästi saatavilla sähköisessä muodossa yhdessä paikassa.
– Myös erilaiset raportit, kuten työtunnit ja jätteet, olivat parilla klikkauksella ladattavissa reaaliajassa. Kun näiden dokumenttien perään ei tarvinnut erikseen kysellä urakoitsijalta, meiltä säästyi sekä aikaa että vaivaa. Tiettyä varmuutta omaan tekemiseeni toi myös se, että saatoin aina olla varma tietojen olevan ne viimeisimmät, Moilanen sanoo.
Kiittäviä sanoja Nesteeltä Lotuksen suuntaan kuuluu myös LotusExtra-järjestelmän joustavuudesta.
– Vaikka LotusExtra oli jo lähtökohtaisesti varsin kattava ja hyödyllinen tietopalvelu, meillä oli tiettyjä muutostarpeita siihen liittyen. Olin erittäin vaikuttunut, miten Lotuksen Petri Uomala otti meidän toiveemme vastaan ja sai ne myös toteutettua todella ripeästi ja joustavasti. Yhteinen sävel soi siis vahvana silläkin saralla, Moilanen summaa hymyillen.
Uniikki jalostamopurkuprojekti numeroina
Purettuja materiaalitonneja: 47 000 tonnia
Materiaalien kierrätysaste: 97,93 %
Ennakoivan turvallisuustyön havaintoja: 966 kpl
Projektin hiilikädenjälki: -13 652,50 tonnia (CO2e)
Valmistumisvuosi: 2023