Lotus Demolition löysi aikakapselin vuodelta 1956 Nesteen Naantalin jalostamolla

17.05.2023 – Uutinen

Purkualan edelläkävijän kokeneelle tiimille aikakapselin löytäminen on tuttua jo aiemmistakin merkittävien teollisuuslaitosten purkuprojekteista. Pientä onnea oli silti Naantalissa matkassa mukana. – Olin iloinen, että pienikokoinen kapseli ylipäätään löytyi mittavasta rakennelmasta. Onnea oli siinäkin, että pehmeä kupariputki selvisi ison koneen kynsistä niin vähin vaurioin, Lotuksen konekuski Jüri Nigul kertoo.

Nesteen öljynjalostustoiminta päättyi Naantalissa maaliskuun 2021 lopussa. Lotus Demolition on purkanut jalostamoalueella rakennuksia ja jalostusyksiköitä syyskuusta 2022 lähtien. Purkutyö on edennyt mallikkaasti ja työ on loppusuoralla.         

Maanantaina 15.5.2023 Nesteellä järjestettiin tilaisuus, jossa avattiin jalostamon korkeimman krakkaustornin kivijalan sisältä purkamisen yhteydessä löydetty aikakapseli. Noin puolimetrinen kapseli valettiin peruskiveen juhlallisin menoin vuonna 1956, eli se näki uudelleen päivänvalon vietettyään betonin sisässä lähes 70 vuotta.

Kapselin löysi Lotuksen purkukonekuski Jüri Nigul. Hän tiesi jo ennalta, että teollisuushistoriallisen esineen löytäjän sulka tultaisiin mitä todennäköisimmin asettamaan hänen hattuunsa.

– Meillä oli karkea arvio siitä, missä aikakapseli piileskelee. Mukavaltahan se silti tuntui, kun se lopulta sieltä teräksien ja betonien joukosta pilkotti. Laskeuduin rauhallisesti koneen hytistä ulos ja kävin korjaamassa aarteen talteen. Lähinnä olin iloinen, että pehmeä kupariputki säilyi niinkin pienin vaurioin. Päästyäni takaisin hyttiin kerroin muulle tiimillemme radiopuhelimella, että nyt nappasi, Nigul kertaa löytöhetken tapahtumia.

Kovin pitkää aikaa ei aarrelöytö Nigulin ja Lotuksen tiimin käsissä viettänyt, vaan se luovutettiin oikealle omistajalleen, eli Nesteelle.

– Löytäjä ei saanut pitää, minkä ymmärrän kyllä hyvin, Nigul naurahtaa.

– Pullakahvit juotiin porukalla. Se riitti löytöpalkkioksi oikein hyvin, hän lisää ammattilaisen vaatimattomuus hymystään paistaen.

Kokeneelle Lotukselle ei ensimmäinen kapselilöytö

Aikakapselien hautaaminen merkittävien rakennusten kivijalkoihin on perinne niin meillä Suomessa kuin maailmallakin. Lotus on historiassaan kaivanut aikakapseleita esiin useista eri kohteista. Vuosiin mahtuu myös tapauksia, joissa peruskiveen muuratun kapselin olemassaolosta kyllä tiedetään, mutta se jää laajoistakin etsinnöistä huolimatta teille tietymättömille.

– Täällä Nesteellä meillä oli siis hiukan onneakin matkassa, sillä purkukohde on meidänkin mittapuulla varsin massiivinen, Nigul kuvailee.

Päivän lehdet, pennit ja markat sekä Nesteen jalostamon peruskirja

Aikakapselin avaustilaisuudessa Nesteen jalostamolla vallitsi odottava tunnelma. Paikalle oli kokoontunut monikymmenpäinen joukko Nesteen ja Lotuksen henkilökuntaa sekä median edustajia. Mitä menneen ajan ihmeitä putki pitäisikään sisällään, arvuuteltiin yleisön joukossa.

Kun putkikapseli saatiin viimein auki, tuli vielä mutka matkaan. Kapselin sisältö oli tiukasti jumissa.  Lopulta putken kyljet saatiin suoristettua ja myös sen sisältö ujutettua ulos. Odotetut aarteet leviteltiin yleisön ihasteltaviksi yksi kerrallaan: hautauspäivän Turun Sanomat, Helsingin Sanomat, Maakansa, Uusi Aura, Suomen Sosialidemokraatti, Hufvudstadsbladet ja Vapaa Sana. Lisäksi putken sisältä löytyi Nesteen jalostamon peruskirja sekä koko kavalkadi vanhaa valuuttaa, yhdestä markasta aina viidentuhannen markan seteliin asti.

Ei maailmaa mullistavia yllätyksiä ja ihmeellisyyksiä kenties yksikään, mutta mielenkiintoisia ajankuvia kaikki, joiden löytämisessä Lotuksen purkutiimillä oli ilo olla mukana! 

Video aikakapselin avaustilaisuudesta 15.5.2023.