Vieraskynä: Betonielementin uusi elämä

Voiko vanhalla betonielementillä olla vielä uusi elämä? Soveltuuko betonielementti oikeasti uudelleenkäyttöön?

Purkamisesta syntyvällä betonilla on merkittävä rooli rakentamisen kiertotaloudessa. Betonin raaka-aineena käytettävä sementti on yksi neljästä eniten kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavista materiaaleista yhdessä muovin, teräksen ja alumiinin kanssa. Näiden materiaalien kiertotalousratkaisut ovat siis avaimia myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Niin EU-tasolla kuin meillä Suomessa etsitäänkin jatkuvasti ratkaisuja betonin uudelleenkäytön ja korkeatasoisen kierrätyksen mahdollistamiseksi. Eli vastaus esitettyihin kysymyksiin pitää tulevaisuudessa olla ”kyllä”.

Suomessa betonirakentaminen alkoi yleistyä n. 100 vuotta sitten ja nopean elementtirakentamisen ajanjakso osui 1960–70 -lukujen lähiörakentamiseen – niihin kiinteistöihin, jotka tänä päivänä ovat yleisimmin purkulistoilla. Kuntien ja kiinteistönomistajien näkökulmasta purkutalojen kohtalo on iso taloudellinen ja myös hiilineutraaliuden haaste.

Viime keväänä pidetyssä Betonielementtitalon uusi elämä -hackathonissa etsittiin tämän ikäkauden rakennukselle uudelleenkäyttömahdollisuuksia. Seurasin itse joukkueiden pitchauksia uusista, vähähiilisistä ja monistettavista ratkaisuista purettavan betonielementtikerrostalon uudelleenkäyttöön. Kilpailun voittanut idea Loft Upcycled[1] ehdotti elementtien hyödyntämistä loft-kerrostalon rakentamisessa ilman mittavaa elementtien muokkaamista. Ratkaisussa elementtirungolle annettaisiin uusi elämä käyttämällä olemassa olevat väliseinät uusien korkeiden loft-tilojen seinien rakentamiseen.  Kaksi kerrosta korkeat loft-tilat luotaisiin uudelleenkiinnittämällä elementit mekaanisilla liitoksilla. Lisää tilaa ja muuntojoustavuutta saataisiin sisätiloihin rakennettavalla parvella. Ulkopuoliset rakenteet kuten parvekkeet ja karbonisoituneet elementit korvattaisiin puuelementeillä. Kuulostaa toimivalta, mutta miten tämä toteutuisi käytännössä?

Uudelleenkäyttöön liittyy käytännön tasolla erilaisia haasteita aina regulaatiosta osaamiseen ja asenteisiin. Ennakkoasenteita kohdistuu esimerkiksi eristeiden mahdollisiin mikrobivaurioihin, ulkonäköön, hintaan ja kysyntään. Yksi suurimmista hankaluuksista liittyy erilaisiin kelpoisuutta koskeviin vaatimuksiin – tai pahimmillaan esteisiin.  Betonirakenteissa uudelleenkäyttöpotentiaali määräytyy eri tekijöistä kuten rakennuksen ja sen materiaalien iästä, rakennuksen käyttötarkoituksesta, rakenteiden kunnosta ja uudesta käyttötarkoituksesta. Loft-idean rinnalle voisikin tuoda käyttötarkoitukseltaan sellaisia tiloja, joissa kelpoisuudelle ei tarvita uutta elementtiä vastaavia vaatimuksia. Selvää on myös, että tarvitaan julkisella rahoituksella tehtäviä kokeiluja ja sitä kautta kokemusta sekä uudelleenkäyttöratkaisujen tunnetuksi tekemistä.

Ennen uudelleenkäytön laajempaa yleistymistä voidaan betoni kuitenkin aina murskata riittävän pieneen palakokoon ja valmistaa CE-merkityksi tuotteeksi – sekin on jo sinänsä ympäristöteko. Betonimurskeella korvataan neitseellisiä kivi- ja maa-aineksia maarakentamisessa, ja samalla murske sitoo hiilidioksidia toimien siten hiilidioksidinieluna.

Maailma on kuitenkin muuttumassa. Ne yritykset, jotka löytävät kestäviä ratkaisuja, tulevat selviytymään myös kysynnän muuttuessa maailman mukana. Tähän liittyy myös rakentamisen kiertotalouden tärkein kysymys: ”Onko rakennus pakko purkaa?”.

Riikka Kinnunen, Kierivä Oy

[1] Aalto Universityn opiskelijoiden tiimi Saara Kemppainen, Heljä Nieminen ja Havu Järvelä.