Lotuksen konekuski Timo Torikka: ”Kun on koko pitkän ikänsä ajanut, voidaan puhua kattavasta kokemuksesta”

Kun 40 vuoden ajan työkoneita ammatikseen ajanut mies kapuaa kaivurin puikkoihin, korostuu yksi asia yhä edelleen ylitse muiden: kokonaisvaltainen keskittyminen. Siihen nojaavat purkuprojektin täsmällinen eteneminen aikataulussaan sekä myös ihmisten ja ympäristön turvallisuus.

Tänä vuonna 60 ikävuoden rajapyykin ylittävä Timo Torikka on ajanut kaivuria ammatikseen aina. Oikeampi sana kaivurille on tosin, työkoneita, sillä Torikan käsien täsmällisiä komentoja ovat totelleet jos jonkinlaiset kevyemmät ja järeämmät masiinat lukemattomissa erilaisissa ympäristöissä ja työnkuvissa.

– Ihan lakaisukoneista lähtien ja isoihin nostureihin asti. Kaikkea on tullut erilaisten koneiden puikoissa tehtyä ja nähtyä – maalla, merellä, muttei nyt ainakaan ihan vielä ilmassa, Torikka aloittaa hymyillen.

– Ihan perinteistä kaivurilla tehtävää maanrakentamista on tullut vuosien varrella touhuttua paljon, ja löytyypä plakkarista työvuosia myös vesistöruoppausten parissa, hän täsmentää.

Rakennuspurkamisen alalle Torikka päätyi alun perin oikeastaan sattumankaupan kautta. 

– Olin tekemässä maansiirtotöitä, kun paikalle sattui erään pienemmän purkufirman yrittäjä. Hänellä ei ollut omia koneita ja minulla oli oma pieni kaivuri, jonka varusteista löytyi purkamisessa käytettävät sakset. Siinä juteltiin ja tutustuttiin ja keskustelun päätteeksi lähdin hänen matkaansa. Ei siinä sen kummempaa, Torikka tuumaa.

Sittemmin konekuskin taidot ovat karttuneet useammassa eri purkufirmassa. Lotuksen osaavaan joukkoon, silloisen Deleten tiimin mies liittyi vuonna 2015. Työmotivaation lähde on pysynyt palkanmaksajan vaihtuessa aina samana.

– Mihinkään tehtaan linjastolle minusta ei missään nimessä olisi. Nämä kuskin hommat ovat viime kädessä melko vapaata tekemistä, vaikka tietysti yhtenä tiiminä suunnitellaan ja yhteistä päämäärää kohti aina edetään. Mutta siinä kohtaa, kun työmaan nuotit ovat selvät ja homma luistaa, niin ei ainakaan meikäläiselle juuri tulla sanomaan, että mitä ja miten pitää tehdä. Tykkään siitä, että asiat ovat omissa käsissäni, ja kannan tekemisistäni vastuun.

100-prosenttinen fokus päällä

Minkälaisia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä vaaditaan henkilöltä, jonka komennossa on 140 tonnia painava pitkäpuomikaivuri ja purkukohteena vaikkapa kymmenien metrien korkeuteen kohoava siilo, vesitorni, tehtaan piippu tai mikä tahansa käyttöikänsä kalkkiviivan ylittänyt kiinteistö.

– Fokuksen on pysyttävä, eli kyllä se keskittymiskyky kaikkein tärkein on. Ei siinä sovi ajatusten harhailla, kun massiivisen koneen kuskin paikalla istuu. Pieni käden liike johonkin suuntaan alhaalla ohjaimissa heilauttaa puomia monta metriä siellä ylhäällä, missä kourat niitä rakenteita nakertaa. Erittäin hyvää huolellisuutta ja tarkkuutta vaaditaan ihan jatkuvasti.

Isoimpien työkoneiden sujuva ”hanskaaminen” edellyttää lisäksi kykyä hahmottaa etäisyyksiä hyvin.   

– Ihan omanlaistaan perspektiiviä se vaatii. Isoimmissa koneissa on toki nykyään erilaisia kamerajärjestelmiä, jotka helpottavat sitä hahmottamista. Joissain kohteissa sinne ylös ei näe laisinkaan ja silloin kamerat ovat tietysti ehdottoman tarpeellisia.

– Mutta mitä näihin etäisyyksien hahmottamisiin tai vaikkapa nostojen painorajoihin tulee, niin kyllä itse väittäisin, että se on tekemisen myötä karttunut ”perstuntuma”, joka viime kädessä ratkaisee.

Torikan kertomasta saa kuvan, että kun kuski on tarpeeksi kokenut – erilaisissa olosuhteissa, työmailla ja eri koneiden puikoissa koulittu tekijä – on hän eräällä tavalla yhtä koneensa kanssa.

– Sinne ne käpälät automaattisesti kahvoille ohjautuvat. Hienovaraiset käden liikkeet tulevat jostain selkäytimestä asti. Totta puhuen ei siinä ihan hirveästi tarvitse edes ajatella, kun sen tarkkuusvaihteen pääkoppaansa päälle kytkee, Torikka kuvailee.

 Tunnollisesti ja turvallisuus edellä

Torikan päästessä työmaalla vauhtiin, alkaa toden teolla tapahtua. Kourat kahmivat rakennuksia hallitusti pala palalta, tavaraa tuodaan korkeuksista alas ja aina maan tasalle asti. Koneen hytti on Torikan toimisto ja sellaisenaan selvästi paikka, jossa mies istuu mielellään. Silti ihan pelkkää kahvojen kääntelyä eivät hänen työpäivänsä monestikaan ole.

– Se olisi kyllä ihanaa, jos saisi ajaa ja ohjailla vaan. Monesti päiviin mahtuu kuitenkin pientä palaveria, remppa- ja rasvauspaussia tai tankkaustaukoa, joiden aikana pääsee sitten vähän jaloittelemaankin, ja joskus jopa turisemaan työkavereiden kanssa, jos sille päälle sattuu, Torikka kuittaa hymyillen.

Kun työn alla on erityisen haastava projekti, saattavat työt joskus pyöriä tunnollisen Torikan päässä vielä vapaa-ajallakin.  

– Pakko sanoa, että otan työt tosissani, joskus hiukan turhankin lailla. Minkäänlainen lusmuilu ei kuulu meikäläisen tapoihin. Vedän sata lasissa kun työmaalle tulen ja sinne ohjaushyttiin kiipeän. Ja jos joskus ei meinaa onnistua, niin se harmittaa, vaikkei asiaan itse pystyisi vaikuttamaankaan.

– Ahtaat kaupunkityömaat ovat meikäläisen näkövinkkelistä sellaisia, jotka saavat joskus aivorattaat raksuttamaan vähän ylikierroksillakin. Niissä kohteissa on monesti siinä lähellä paljon ulkopuolisia, joiden turvallisuus kaikkein tärkein juttu. Se on asia, josta me yhtiönä, tiiminä ja minä henkilökohtaisestikin huolehdin aina ensin.

Tietyllä tavalla samaa asiaa sivuaa myös miehen vastaus kysymykseen kaikkien mieluisimmasta purkamisesta.

– Kyllä ne kaikkein mukavimmat projektit ovat sellaisia, joissa saan vapaammin ja huolettomammin antaa mennä vaan. Toki huolellisesti ja turvallisesti suunnitelmien mukaan silloinkin edetään. Se on selvä, Torikka painottaa.

Timo Torikan Top 3

Mikä purkamisessa käytetyistä koneista on suosikkisi?

”Vaihtelu virkistää näitten koneitten kanssa pelatessa, mutta jos jokin yksittäinen pitää valita, niin kyllä pitkäpuomi on meikäläisen suosikki. Siinä saa keskittyä täysillä purkamiseen, kun muut hoitavat siivoamisen. Nyt viime aikoina olen ajanut paljon tällaista uudenkarheaa perinteistä kaivuria, hyvä ja toimiva peli tämäkin!”

Kerro ikimuistoinen projekti vuosien varrelta?

”Edellisessä työpaikassani purimme Helsingin Hanasaaren voimalaitoksen. Silloin pääsin ajamaan 250 tonnin painoista nosturia, jonka 100-metrin puomin päässä killui seitsemän tonnin purkukuula. Se oli mukava, mielenkiintoinen ja aika harvinaislaatuinenkin kokemus. Pääsin ikään kuin Aku Ankka -henkisesti laittamaan taloa nurin. Tehokasta tekemistä!”   

Jos olisit työelämän supersankari, niin mikä olisi supervoimasi?

”Kyllä se olisi nostovoima! Vaikka työmailla isoja koneita alla onkin, niin silti vähän väliä törmää tilanteeseen, jossa puhti loppuu kesken. Olisi mahtavaa, jos esimerkiksi monen kymmenen tonnin perustukset voisi vaan poimia kevyesti kyytiin.”