Uusi Purkulaskuri kertoo kätevästi: paljonko pientalon purkaminen pulittaa?
30.09.2021 – Uutinen
Lotuksen kehittämä Purkulaskuri on kätevä apuväline esimerkiksi tontinostajalle, joka haluaa päästä vanhoista rakennuksista eroon ennen uuden omakotitalon rakentamista.
Uuden omakotitalon tai kesämökin rakennuspaikaksi on monesti tarjolla tontti, jonka sijainti ja miljöö ovat mallillaan, mutta vanhasta rakennuksesta tai niiden ryppäästä pitää päästä eroon ennen hankkeen etenemistä. Lotuksen kehittämä Purkulaskuri kertoo pientalojen purkamiselle kustannusarvion jo ennen tontin ostopäätöksen tekemistä – heti projektin suunnittelu- ja budjetointivaiheessa.
Lotuksen Head of Marketing Petri Uomala kertoo, että uudenlainen verkkopalvelu on hyödyllinen niin rakentamista harkitseville kuluttajille kuin kiinteistönvälittäjillekin.
– Purkukustannukset ovat arvokas tieto molemmille osapuolille. Kuluttaja haluaa saada mahdollisimman kattavan kuvan tulevan hankkeensa kokonaiskustannuksista. Kiinteistönvälittäjä voi puolestaan hyödyntää laskuria oman asiakaspalvelunsa tukena esitellessään tonttikohdetta, jolla purkukuntoinen talovanhus tönöttää, hän kuvailee.
Muutama muuttuja sisään – hinta-arvio ulos
Lotuksen Purkulaskurin toimintaperiaate on varsin simppeli: käyttäjä syöttää systeemiin purettavien rakennusten lukumäärän, kokonaisneliömäärän sekä pääasiallisen rakennusmateriaalin. Lisäksi laskuriin voi lisätä muutamia taustatietoja rakennusten ominaisuuksista, esimerkiksi öljykattiloista ja kellaritiloista.
– Laskuri raksuttaa kustannusarvion näkyville saamiensa tietojen pohjalta. Tämän jälkeen käyttäjä voi jättää meille yhteystietonsa ja saada suoraan sähköpostiinsa varsinaisen tarjouksen kohteen kokonaispurusta. Purkukustannusarviossa otetaan huomioon myös mahdollisen öljylämmitteisen talon vanhan öljysäiliön poispurkaminen sekä kaikkien materiaalien asianmukainen käsittely, Uomala kertoo.
Kun pientalon purkajaksi valikoituu Lotus, töllinkaatotoimeen tarttuu alan vastuullinen edelläkävijä.
– Meidän kanssa voi varmistua siitä, että työ tehdään työturvallisesti ja kaikki syntyneet materiaalit käsitellään asianmukaisesti. Teemme aina kaikkemme myös sen eteen, että purettavat materiaalit saadaan tehokkaasti hyödynnettyä joko uusiokäytössä tai kierrätyksessä. Kohteen sijainnista riippuen käytämme materiaalien käsittelyyn tiukat valintakriteerit täyttäviä yhteistyökumppaneitamme, Uomala sanoo.
Purkulaskuri palvelee käyttäjäänsä myös haitta-ainekartoituksen tilauskanavana – esimerkiksi asbestia sisältävät rakenteet kun tulee selvittää aina ennen varsinaista purkutyötä.
– Haitta-ainekartoitus toimitetaan tilaajalle erillisenä dokumenttina. Mahdollisesti löytyneet haitta-aineet puretaan pois haitta-ainepurkuna ennen koko rakennuksen purkamista. Näin varmistutaan työn turvallisuudesta.
Tutustu uuteen verkkopalveluun tarkemmin ja laske kustannusarvio pientalokohteen purkamiselle osoitteessa www.purkulaskuri.fi